Karanteeni


Virallinen karanteeni on tartuntatautilääkärin viranomaispäätös. Tartuntatautilääkäri voi määrätä oireettoman henkilön karanteeniin, jos tämä on altistunut yleisvaaralliselle tartuntataudille eli ei ole itse sairastunut koronaan. Virallista karanteenia ei voi lyhentää koronatesteillä.

Karanteeniin asetettu tai karanteeniin asetettua lasta hoitava henkilö saattaa olla oikeutettu KELAn tartuntatautipäivärahaan, mikäli hänellä on karanteenista johtuvaa ansionmenetystä.  Tätä varten henkilöstä, joka on karanteenissa, tehdään karanteenipäätös mahdollisimman pian karanteenin alussa. Lapsen kyseessä ollessa todistus tulee aina lapsen nimellä. Karanteenipäätös lähetetään postitse kotiin, tämän vuoksi päätöksen saapuminen voi kestää n. 1-2 vk

Eristys


Eristys tarkoittaa, että yleisvaarallista tarttuvaa tautia sairastava henkilö eristetään terveistä. Tällä halutaan välttää mahdolliset jatkotartunnat. Tartuntatautilääkäri tekee eristysmääräyksen ja kertoo erityksen pituuden. Eristyksen pituus määräytyy oireiden mukaan, eristyksen purkaminen vaatii 2 oireetonta päivää.
Eristykseen asetettu tai eristykseen asetettua lasta hoitava henkilö saattaa olla oikeutettu KELAn tartuntatautipäivärahaan, mikäli hänellä on eristyksestä johtuvaa ansionmenetystä. Tätä varten henkilöstä, joka on eristyksessä, tehdään eristyspäätös siinä yhteydessä, kun eristys päästään purkamaan. Lapsen kyseessä ollessa todistus tulee aina lapsen nimellä. Eristyspäätös lähetetään postitse kotiin, tämän vuoksi päätöksen saapuminen voi kestää n. 1-2 vk.

Tartuntatautipäiväraha


Tartuntatautipäiväraha korvaa ansionmenetystä, jos tartuntataudeista vastaava lääkäri on määrännyt sinut olemaan poissa työstäsi, karanteeniin tai eristykseen tartuntataudin leviämisen estämiseksi.

Tartuntapäivärahaan ei ole oikeutta esimerkiksi jos

  •  teet työsi etätyönä eikä ansionmenetystä synny
  •  olet lomalla, eikä ansionmenetystä siksi synny
  •  olet muusta syystä, esimerkiksi sairausloman vuoksi, poissa työstä eikä ansionmenetystä siksi synny
  • olet omaehtoisessa karanteenissa esimerkiksi työnantajan, opiskelupaikan tai hallituksen suosituksesta.
  • odotat covid-19-testin tulosta kotona, eikä sinulla ole tartuntatautilääkärin päätöstä karanteenista.

Lisätietoa tartuntatautipäivärahasta (Kela)

Todistus negatiivisesta PCR-koronatestistä


Mikäli sinusta on otettu oireiden tai hoitoon ohjauksen perusteella Huslabin toimipisteessä koronatesti, saat negatiivisesta tuloksesta maksuttoman todistuksen Koronatietoni.fi -palvelusta. Englanninkielisen todistuksen voi tallentaa matkapuhelimeen tai tarvittaessa tulostaa. Todistuksen saa vain viimeisimmästä koronatestistä, mikäli se on negatiivinen. Palvelun käyttö edellyttää vahvaa tunnistautumista pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
Lisätietoja https://koronatietoni.fi/ 

Todistus sairastetusta koronasta


Mikäli tarvitset todistuksen sairastetusta koronasta, voimme kirjoittaa sen sinulle pyynnöstäsi. Todistus on vapaamuotoinen ja maksaa palveluhinnaston mukaisesti 50,80€. Tarkista todistuksen soveltuvuus käyttötarkoitukseen ennen todistuksen tilaamista. Perusterveydenhuollossa HUS-alueella ei toistaiseksi tehdä vasta-ainetestejä.

Todistus koronarokotuksesta


Omakanta-palveluun valmistellaan toteutettavaksi sähköistä koronarokotustodistusta, josta näkyisi tieto henkilön saamasta koronarokotuksesta.
Omakannasta ei vielä toistaiseksi saa sähköistä koronarokotustodistusta. Sähköinen koronarokotustodistus pyritään saamaan käyttöön toukokuussa 2021.

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tarttuminen-ja-suojautuminen-koronavirus/rokotteet-ja-koronavirus/todistus-koronarokotuksesta